Mitä Ajattelet?

Okei. Okei.

Mulla on vajaat neljä- ja puolituhatta sanaa kasassa. Raakatekstiin aikaa olen käyttänyt viisi tuntia ja kolmekymmentäyhdeksän minuuttia, myöhemmin tehtyyn manuaaliseen korniudenpoistoon, no, sanotaan kahdesta kolmeen tuntia lisää. Vaikka tekstissä edelleen jokin mättääkin, olen silti melkein tyytyväinen sen tämänhetkiseen tilaan. Voi olla, että olen muokannut hiukan liikaa ja voi olla, että jankutan liikaa samaa asiaa, voi olla, että minun täytyy lisätä väliin kappaleita, jotka käsittelevät jotain ihan muuta. Voi myös olla, etten lisää niitä koska en jaksa.

Tai koska en keksi.

Koska.

Pelkään että poltin mielikuvitukseni loppuun.

Koska.

Olen tällä hetkellä jumissa.

Koska.

En tiedä kuinka jatkaa tästää.

Niin.

Minulla on hataria ajatuksia, mutten tiedä mitä tehdä niillä.

Kyynel.

Kun minä en halua tämän tyssäävän tähän! Minä suorastaan nautin tämän kirjoittamisesta, voitteko kuvitella, ja on perseestä, jos vain alistun siihen, että luovuuteni on sitä tyyppiä, joka napsahtaa päälle ja pois sen mukaan, onko karma kunnossa.

Joten. Sanokaa.

a) Päähenkilö ja hänen partnerinsa lähtevät etsimään Prinsessaa, tulevat hulluiksi ja tappavat itsensä. Päähenkilön isoveli ja ystävä pitävät ruumiinvalvojaiset, päätyvät yhteen ja elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Päähenkilön partnerin äiti tappaa itsensä myös.

b) Päähenkilö lähtee etsimään Prinsessaa yksin. Hänen partnerinsa lähtee hänen peräänsä muttei ehdi pelastaa tätä, sillä tämä on jo tullut hulluksi ja tappanut itsensä. Parteri lähtee takaisin, mutta sillä aikaa hänen äitinsäkin on kerennyt tappaa itsensä, joten myös partneri tappaa itsensä. Päähenkilön isoveli ratkeaa huumeisiin ja ystävä viinaan. Molemmat kuolevat.

c) Päähenkilö ei lähde etsimään Prinsessaa yksin eikä partnerinsa kanssa, vaan Prinsessa ryhtyy vainoamaan häntä ja hän tulee hulluksi. Päähenkilön isoveli ja ystävä päätyvät yhteen, mutta kuolevat molemmat. Päähenkilön poikaystävä pysyy sekä päähenkilön että äitinsä tukena, mutta musertuu lopulta ja tappaa itsensä. Sen seurauksena myös päähenkilö sekä päähenkilön partnerin äiti tappavat itsensä.

d) jokin edellisistä mindfuck-lopukkeella, mikä?

e) jokin, missä kukaan ei tule hulluksi, tapa itseään eikä kuole muutenkaan, paitsi ehkä joku.

f) oma miksauksesi. Perustiedot:

Päähenkilö: naispuolinen, ei tee elämällään mitään. Asuu isoveljensä kanssa. Ikähaitari: 19-25.

Päähenkilön partneri: miespuolinen synkistelijä, jonka sosiaalinen elämä rajoittuu hänen äitiinsä ja päähenkilöön sekä mahdollisesti muutamaan sänkykumppaniin. Asuu äitinsä kanssa. Ikähaitari: 19-30.

Päähenkilön isoveli: entinen narkkari, joka on sittemmin innostuntut puutarhanhoidosta. Ikähaitari: viitisentoista vuotta lisää päähenkilön ikään.

Päähenkilön ystävä: päähenkilön isoveljen entinen tyttöystävä. Alkoholisti ja sossupummi. Asuu yksin. Ikähaitari: ks. päähenkilön isoveli.

Päähenkilön partnerin äiti: näkee näkyjä. Ikähaitari: 13-40 vuotta lisää päähenkilön partnerin ikään.

Prinsessa: en tiedä kuka hän on, paitsi että hän on surullinen eivätkä muut päähenkilöryhmän hahmot kuin päähenkilö itse ole nähnyt häntä, ja päähenkilökin vain puolen minuutin ajan joka yö kolmevuotiaasta saakka. Ikähaitari: 20-25. Ei ole vanhentunut 16-22 vuoden aikana eikä vanhene vastaisuudessakaan, paitsi jos keksit sille hyvän selityksen.

Siitä.

No niinpä juu.

Vedän puoleeni joukon dorkia, ja se dorka, joka saa minut sekaisin, osoittautuu oikeasti emädorkaksi ja lakkaa puhumasta minulle.

Vitun tyhmä.

Dorkat dorkina, mutta sitten kun... no jaa. No jaa juu. Joo.

No niin, vitun tyhmä, mitäpä sitä kiertelemään.

Tuntuupa kivalta kirjoittaa "vitun tyhmä" julkisesti, mutta ah, niin anonyymisti. Harmi että täällä viestit lentelee sitä tahtia, että mikäli alkaisin taas säännöllisesti harrastaa Suosikki-ajattelua, tästä muokkautuisi lähinnä internetiin vuotanut päiväkirjani. Sensuroitu, tosin, sillä aiemmasta anonyymi-heitostani huolimatta en vieläkään luota aivan täysin anonyymi olevani. Joten. Internetiin vuotanut sensuroitu päiväkirjani sitten. Parempi toki kuin ensimmäinen, mutta... no niin.

Ai mut haluttiin tänne.

Way cool.

Käyks täällä jotain ihmisiä vielä? xD

Sen sijaan että olisin koukuttautunut tähän foorumiin koukutuin Interpalsiin ja pahasti. Mutta se on kiva paikka ja siellä on ystäviä ^^ Eheh. Mutta kun ei oikein oo ollu mitään paikkaa missä purkaa mieltään, multa jäi bloginkin kirjoittaminen niille sijoilleen. Paitsi että aloitin päiväkirjan uudestaan ja se on vähintäänkin yhtä hyvä juttu kuin blogi. Whatever ^^ mulla on liian monta rautaa tulessa taas, ei siis voi keskittyä noin moneen keskusteluun + kirjoittamiseen samaan aikaan.

Mä voisin vaikka kertoa teille kuulumisia. Kertokaa tekin minulle. Lol.

Saman asian ajais muuten se et jos lukisin tän topicin kaikki postaukset. Sit on kiva kans lukea omia postauksia, mutta lyön oiken käteni pikkurillistä vetoa, ettei mikään oo kauheesti muuttunut sen jälkeen kun hilpasin täältä. Muistan kyllä että kirjottelin paljon sillon helmikuussa kun olin kipeä. Pahasti. Whatever >

Yhyy anteeksi että hylkäsin teidät, minut saa mestata :<

Oon niiin onnellinen noiden kahden puolesta, ne on kyl oikeesti semmonen pari että kihalutuminen oli niille just se oikea vaihtoehto! Ne on niin kaunis parikin! <33 Ja onneks ne oli yhdistäny ne synttärit ja kihalajaiset ettei tarvi sit kaksissa juhlissa juosta.

Entä jos sanoisin suoraan, että I hate you?

jokuraja! kirjoitti:Ai mut haluttiin tänne.

Way cool.

Käyks täällä jotain ihmisiä vielä? xD

Toisinaan.

Tervetuloa takaisin.

jokuraja! kirjoitti:Yhyy anteeksi että hylkäsin teidät, minut saa mestata :<

No ei tarvitse, kun Alice Cooper mestattiin jo Iron Maidenin lämppärinä . Loistokeikka molemmilla.

^^ Sulla on hieno kuva.

Alice Cooper on julkassu jonkun järkyttävän kalliin boksin, jossa on kaikki levytykset joidenkin vuosien väliltä. Hieno se on kyl joo, ei voi kieltää

Minen päässyt Ruisrockiin kun ei ollut rahaa. Itken verta.

Hmm.. Oon ihan oikeesti nukkunu liikaa.. Äiti on oikeessa, mun pitää ryhdistäytyä tai koko loppukesä menee vaan sängyssä maatessa.. Rytmit on ihan sekasin, pistän kuuden aikaan aamulla nukkumaan ja herään vasta joskus myöhään iltapäivällä, ei näin.. Mulla on hirveet silmäpussitki ja enkä jaksa tehä mitääään.. : /

Ei voi oikeesti olla näin kuuma.. -.- Ihan ku datais saunassa..

nickorules kirjoitti:Metal666lica, nyt pitää kyllä suositella sinulle tuota Bruce Dickinsonin soolotuotantoa, kun kerran pidät Iron Maidenista. Minusta nuo metallilevyt (Accident of Birth, The Chemical Wedding, Scream for Me Brazil, A Tyranny of Souls) voittavat suuren osan Iron Maidenin levyistä. Musiikki on keskimäärin raskaampaa kuin Iron Maiden, mutta balladeja on huomattavasti enemmän, Iron Maidenin kaikilta levyiltä löytyy vain 7 (Strange World, Prodigal Son, Wasting Love, Como Estais Amigos, Journeyman, Out of the Shadows, Coming Home), Dickinsonin kolme uusimmalta löytyy 6 (Taking the Queen, Man of Sorrows, Arc of Space, Chemical Wedding, Gates of Urizen, Navigate the Seas of the Sun).

Ensimmäinen levy Tattooed Millionaire on puolivillaista perusrokkia rennolla asenteella, ei toimi minulle, AC/DC on parempi. Kakkoslevy Balls to Picasso aika kokeellinen, toimii minulle 50%-50%. Levyllä on legendaarinen balladi Tears of the Dragon. Kolmas levy, Bruce Dickinson Skunkworks on myös aika erikoinen. En ole kuunnellut ihan kokonaan, mutta taitaa olla paras näistä kolmesta.

Mutta sitten päästäänkin asiaan. 1997, Skunkworks-bändin hajottua, Bruce oli ajatellut lopettaa muusikon uran, kun eräänä iltana hänelle soitti Balls to Picasso-levyllä kitaraa soittanut Roy Z. Roy soitti puhelun aikana riffin, josta tuli myöhemmin Accident of Birth-kappaleen pääriffi. Bruce halusi jälleen tehdä metallia, ja kokosi Balls to Picasso-kokoonpanon takaisin (rummut - Dave Ingraham, basso - Eddie Casillas, kitara - Roy Z) ja sai mukaan vielä entisen Iron Maiden-kitaristi Adrian Smithin. Tuloksena oli monipuolinen levy, joka vaihteli hyvin suoraviivaisesta mätöstä (Freak) riffijyriin (Starchildren, Accident of Birth) ja eeppisistä kappaleista (Darkside of Aquarius, Omega) täyteen akustisuuteen (Arc of Space). Levy on aika helposti omaksuttavissa ja siitä riittää iloa pitkäksi aikaa.

Levy ei kuitenkaan menestynyt kaupallisesti, joten Bruce halusi tehdä levyn halusi tehdä musiikkia, joka on vaikuttavaa ja eheää, vaikka suuri yleisö ei sitä välttämättä tulisi koskaan arvossa pitämään. Tuloksena oli edeltäjäänsä raskaampi The Chemical Wedding, joka on edeltäjänsäkin tapaan hyvin monipuolinen. Levy nähdään usein laskettavan maailman parhaiden heavy metal-levyjen joukkoon. Se saattaa vaatia enemmän kuuntelua kuin AoB, mutta sisältää todella upeita kappaleita, kuten King in Crimson, The Tower, Book of Thel ja Jerusalem.

The Chemical Weddingin kiertueelta julkaistiin livealbumi Scream for Me Brazil, joka on paras kuulemani livealbumi. Voisi kuvitella, että esim. Darkside of Aquariuksesta, Book of Thelista ja Tears of the Dragonista ei heavy muutu paremmaksi, on väärässä (no onhan ne Master of Puppets, Endgame ja Operation: Mindcrime, mutta ei nyt jäädä siihen). Nimittäin kaikki kappaleet toimivat vielä paremmin livenä.

Viimeisin studioalbumi, A Tyranny of Souls, julkaistiin 2005, kun Bruce oli jo palannut Iron Maideniin. Vain Roy Z oli mukana legendaarisesta kokoonpanosta, muuten käytettiin studiomuusikoita. Tämä ei tee levystä huonoa, ja vaikka se ei ihan yllä kahden edeltäjänsä tasolle, se on silti todella hyvä.

Ja Brucen ääni oli mielestäni parhaimmillaan juuri tuolloin 1997-1999. Kaikki soittajat ovat äärimmäisen taitavia, ja kokoonpano on mielestäni ehkä jopa paras (1992-1994 Dream Theaterin ohella), mitä metallimusiikin historiassa on nähty.

Laitan tästä linkkejä kappaleisiin. Nämä ovat minun lempikappaleitani, kannattaa hankkia kaikki nämä neljä levyä omaksi (minulta puuttuu vielä kaksi jälkimmäistä).

Accident of Birth
Darkside of Aquarius -> https://www.youtube.com/watch?v=RtiR35EOm7A
Arc of Space -> https://www.youtube.com/watch?v=YpUsNsLFpFs
(lauloin ja soitin tätä kitaralla kertosäkeen loppuun asti lukion musiikkilinjan pääsykokeissa, pääsin sisään!)
Starchildren -> https://www.youtube.com/watch?v=9ONVuhP8nOg
Taking the Queen -> https://www.youtube.com/watch?v=lcyTlm8JgEk
(jatkuisi suoraan Darkside of Aquariukseen, mutta vaikea toteuttaa näin)

The Chemical Wedding
Book of Thel -> https://www.youtube.com/watch?v=sgTT90gFndM
The Tower -> https://www.youtube.com/watch?v=dSZWFG8E06c
King in Crimson -> https://www.youtube.com/watch?v=PtgAynh-b3U
Jerusalem -> https://www.youtube.com/watch?v=tkT6El-XnWE

Scream for Me Brazil
Tears of the Dragon -> https://www.youtube.com/watch?v=EkjW-Lz6m8w
Darkside of Aquarius -> https://www.youtube.com/watch?v=bmI5Z4JoQWk
King in Crimson -> https://www.youtube.com/watch?v=QwKS0M9LgtU
Book of Thel -> https://www.youtube.com/watch?v=YncG1BHeVfs

A Tyranny of Souls
Abduction -> https://www.youtube.com/watch?v=tAePc-xzOjQ
Tyranny of Souls -> https://www.youtube.com/watch?v=v5OUCzJlPD8
River of No Return -> https://www.youtube.com/watch?v=UMoq4QWVItc
Navigate the Seas of the Sun -> https://www.youtube.com/watch?v=MflzesOUvfk

Toivottavasti pidät, en epäile. Muutkin toki saavat kuunnella, mutta jos Iron Maiden tai Bruce Dickinsonin ääni eivät nappaa, jättäkää kuuntelematta.

Nyt kun sattui olemaan sopivasti aikaa, niin kuuntelinpahan nämä levyt sitten läpi

Lähdin siis liikkeelle Accident of Birthistä. Parhaiksi osoittautuivat mielestäni "Darkside of Aquarius", "Arc of Space" ja "Starchildren", myös aloitusraita "Freak"istä tykkäsin. Tämän hienon levyn jälkeen myönnän etten parempaa ehkä osannut odottaakkaan. Kuitenkin kun lähdin kuuntelemaan The Chemical Weddingiä jo aloitusbiisi "King in Crimson" sai ajattelemaan toisin. Kun tätä raitaa seurasivat "Chemical Wedding" ja "The Tower" olin aika varma siitä, että tämä levy olisi jopa edellistä parempi. "Book of Thel"in kuuntelin muuten pari kertaa putkeen oli sen verran hyvä biisi se. Myös "Gates of Urizen"istä tykkäsin. Lopuksi tulin siihen tulokseen, että The Chemical Wedding todella oli Accident of Birthiä parempi.

Sitten kävin läpi Screm for Me Brazilia. Erityisesti "Ters of the Dragon" toimi ihan hlvetin hyvin livenä! Enkä todellakaan voi väittää etteivätkö muut sitten toimisi, jopa ehdoton suosikkini "Book of Thel" kuulostaa livenä paremmalta! Live-vedoista muuten huomaa aina, että Bruce on ehdottomasti yksi maailman parhaimmista nokkamiehistä koskaan. Harmittaa ihan vtusti kun en päässyt sinne Maidenin keikalle muuten.

Seuraavaksi Tyranny of Soulsiin. Siltä pidin eniten "Abduction"ista ja "Tyranny of Soul"ista, myös "Navigate the Seas of the Sun" ja "Kill Devil Hill" olivat parhaimmistoa. Siitä olen samaa mieltä kanssasi, että vaikka Tyranny of Souls mahtava onkin, ei se täysin yllä Accident of Birthin ja The Chemical Weddingsin tasolle.

Olen nyt kuunnellut neljä levyä putkeen ja olo on sellainen, että ihan hyvin voisi kuunnella muutaman lisää Ihan varmasti hankin nuo levyt omaksi jos vaan jostain löydän. Jossain vaiheessa (oletettavasti huomenna tai myöhemmin tänään ) kuuntelen varmasti läpi myös nuo aikaisemmat julkaisut.

Kiitos sinulle nickorules kun suosittelit, olisi muuten jäänyt varmaan nämä kultakimpaleet huomioimatta!

Ihanaa kun joku jaksaa oikeesti kirjoitella tuollaisia. Mä annan vaan tähtiä levyille ja siinä se.

Metal666lica kirjoitti:Kiitos sinulle nickorules kun suosittelit, olisi muuten jäänyt varmaan nämä kultakimpaleet huomioimatta!

Ole hyvä!

Skunkworksin tulin vielä tuon viestin postaamisen jälkeen kuunnelleeksi. Ihan kelpo levy, vaikka se ei nyt metallia olekaan ja sillä on pari aika turhanpäiväistä kappaletta, niin kokonaisuus on loppujen lopuksi aika vahva ja sillä on Inertian, Solar Confinementin, Faithin, Inside the Machinen ja Strange Death in Paradisen kaltaisia helmiä.

Haluatkos sitten hehkutusta Queensrÿchesta ? Soinut minulla todella usein lähes kaksi kuukautta.

Alice Cooperin Iron Maidenin lämppärikeikalla rummuissa oli Jimmy DeGrasso!

nickorules kirjoitti:Haluatkos sitten hehkutusta Queensrÿchesta ? Soinut minulla todella usein lähes kaksi kuukautta.

Vaikkapas Olen pari biisiä Queensrÿcheltä jo kuullutkin ja kuulemani perusteella vaikuttaa todella hyvältä. Niin että suosittele pois vaan

https://www.youtube.com/watch?v=zwIstLOnYmA

Ei jumankauta mä olen tossa videossa X'''D Että sen yhen pitikin kaivella näitä esiin...

Sä osasit laittaa pisteet yyn päälle! Hyvä. Vai kopsasitko jostain (niin minä tein ennen kuin opin)?

Kirjoitan enemmän myöhemmin, mutta en suosittele vuoden 1997 jälkeen julkaistuja albumeja (tosin Q2K:lta tiedän vain kolme kappaletta ja American Soldierilta nolla). Kitaristi Chris DeGarmon sävellykset olivat bändin juttu (vaikka pari hutiakin löytyy). Hän kyllä sävelsi Tribelle kappaleet The Art of Life (ainoa levyn kappale, minkä voi laskea klassiseksi Queensrÿcheksi), Falling Behind ja Doin' Fine ja on osallisena myös kappaleisiin Open ja Desert Dance (levyn kaksi muuta hyvää kappaletta).

Lähde liikkeelle Operation: Mindcrimella. Kyseessä on konseptialbumi, ja tässä on sivu, joka avaa juonta -> http://www.apollowebworks.com/russell/mindcrime.html . Suosittelen ostamaan suoraan omaksi.

Ja tässä on vielä minun ranking toistaiseksi kuulemistani bändin levyistä (4-10):

1.Operation: Mindcrime 10-
2.The Warning 9
3.Promised Land 9
4.Rage for Order 9
5.Queensrÿche EP 8,5
6.Empire 8+
7.Hear in the Now Frontier 7+
8.Operation: Mindcrime II 7-
9.Dedicated to Chaos 6
10.Tribe 5,5

Kirjoitan tarkempaa tekstiä myöhemmin, mutta jokainen kuulemani albumi on erilainen kuin edellinen. Tässä vielä yksi loistava Queensrÿche-aiheinen sivu -> http://www.anybodylistening.net/index.html

Okei, tästä lähtee.

Queensrÿchen hienous johtui vahvasta rytmiryhmästä Scott Rockenfield-Eddie Jackson, kahdesta hyvin taitavasta kitaristista Chris DeGarmo-Michael "Whip" Wilton ja ehkä jopa eniten vokalisti Geoff Taten upeista teatraalisista suorituksista. Ja tietenkin nerokkaista sävellyksistä, hyvin soitetusta musiikista ja hienoista sanoituksista. Bändi on mennyt alamäkeen hurjasti sitten vuoden 1994, ja luultavasti se ei lopu ennen lopettamista.

Bändin musiikkityyliksi mainitaan progressiivinen metalli, mutta kovinkaan progressiiviseksi en bändin musiikkia laske. Yli kuusiminuuttiset kappaleet ovat harvassa, mutta kosketinsoitinosuuksia on paikoin aika paljon, etenkin Rage for Order-albumilla. Rage for Order onkin ainoa bändin albumi, jonka yhteydessä voidaan mainita progressiivinen metalli. Promised Land on myös progressiivinen ja kokeellinen albumi, mutta se ei enää ole metallia, kuten ei yksikään Operation: Mindcrimen jälkeinen levy. Otetaan bändin genreiksi vaikka heavy metal, hard rock ja progressiivinen rock.

Bändin ensimmäinen virallinen julkaisu oli Queensrÿche EP vuonna 1982. EP sisältää neljä kappaletta perinteistä heavy metalia, ei mitään mullistavaa, mutta todella hyvää. Kappaleet Queen of the Reich ja The Lady Wore Black ovat pysyneet livesetissä näihin päiviin saakka. The Lady Wore Blackin liveversioon vuodelta 1994 (The Warning-remaster) suosittelen tutustumaan, noin se olisi pitänyt levyttää.

Ensimmäinen pitkäsoitto The Warning (1984) on myös perinteistä heavy metalia, tosin jonkinlaista progressiivisuutta on jo mukana, etenkin kappaleissa N M 156 ja Roads to Madness. Kummatkin ovat mielestäni bändin parhaimpia kappaleita, jälkimmäinen on aivan top 10:ssa. Se vaati kyllä monta kuuntelukertaa, mutta lopulta se aukesi. Aivan paras kappale levyllä on uskomaton riffijyrä En Force, muita huippuja ovat avausraita Warning ja livesuosikki Take Hold of the Flame.

Toinen albumi Rage for Order (1986) on käännös progen suuntaan ja kappaleet eivät ole niin raskaita kuin edeltäjällänsä. Koskettimia on paljon. Levyn materiaali on hiukan epätasaista, mutta huippuja löytyy hurjasti. Parhaaksi kappaleeksi nostaisin kanadalaiselta naisartistilta Lisa DalBellolta coveroidun Gonna Get Close to Youn, johon on saatu todella hmmm... no en nyt osaa kuvailla millainen tunnelma. Muutenkin levy on tasaista sarjaa bändin parhaimmista kappaleista, sisältäen raskaampia (Walk in the Shadows, The Whisper, Surgical Strike, Screaming in Digital) ja kevyempiä (I Dream in Infrared, The Killing Words, I Will Remember) kappaleita. Loput kolme kappaletta jäävät heikommiksi, ja heikoin on todella outo Neue Regel. Levylle kannattaa antaa mahdollisuus, vaikka se ei ensimmäisellä kerralla niin toimisikaan. Minäkin tulin tyrmänneeksi lähes täysin kyseisen albumin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen, mutta monta uutta lempikappaletta nousi, kun antoi niille toisen mahdollisuuden.

Operation: Mindcrimea (1988) ei voi tarpeeksi hehkuttaa. Hieno ja monitasoinen juoni, jota tukevat todella upeat kappaleet. Ainoastaan ensimmäinen varsinainen kappale Revolution Calling jää hiukan heikommaksi. Musiikki on taas perinteistä heavy metalia jälleen, välillä hieman speed metal ja progressive metal-vaikutteilla. Levyllä on mielestäni bändin paras kappale I Don't Believe in Love, ja monta muuta kuolematonta klassikkoa, kuten The Needle Lies, Suite Sister Mary, Speak ja Eyes of a Stranger. Levyn suurin hahmo on Geoff Tate, jonka idea konseptialbumi oli ja hänen äänensä oli vain muuttunut jatkuvasti paremmaksi, enemmän voimaa ja miehekkyyttä. The Warningin Tate kuulostaa todella erilaiselta, minulla kesti vähän aikaa, ennen kuin totuin. Pisteet myös Pamela Moorelle, joka vierailee Suite Sister Mary-kappaleessa. Hänellä on sitten upea ääni. Levy myi platinaa USAssa ja bändi sai vähän kaupallista menestystä ja soittoaikaa MTV:lla I Don't Believe in Love- ja Eyes of a Stranger-musiikkivideoiden myötä.

Bändi oli nyt saanut jo hiukan kaupallista menestystä ja he halusivat lisää. Chris DeGarmo otti lisää sävellysvastuuta, ja tuloksena oli kevyempi albumi Empire. Levy on myynyt USAssa peräti triplaplatinaa, ja balladi Silent Lucidity oli Billboard Mainstream Rock Tracks-listan 1. Itse albumi nousi USAn albumilistan seitsemänneksi. Levyltä julkaistiin peräti kuusi singleä: Silent Lucidity, Empire, Jet City Woman, Another Rainy Night (Without You), Best I Can ja Anybody Listening?. Itselleni levyn kaupallinen hard rock ei toimi edellisten julkaisujen tapaan, mutta kuitenkin se on Queensrÿchea, ja sävellykset eivät ole niin yksinkertaisia kuin ensiksi voisi luulla. Minusta levyn parhaat kappaleet ovat Another Rainy Night (Without You), Empire, Silent Lucidity, Jet City Woman ja Best I Can.

Mutta paras kappale ei ollut levyllä. Remasterilta löytyvä Scarborough Fair (joka on Simon & Garfunkel-cover) on aivan uskomaton! Ensimmäisen kerran kun kuulin sen, kuuntelin sen vielä samana iltana neljä kertaa uudestaan. Ei ole yksikään heavy metal-kappale aiheuttanut tuollaista ihastusta. Äsken kun kuuntelin uudestaan, nyt täytyy myöntää: se on bändin paras kappale. Melodiat ovat täydellisiä, sovitus on täydellinen, ja ennen kaikkea: Geoff Taten laulusuoritus on täydellinen! Parhaimmillaan aivan uskomaton laulaja!

Levyn johdosta bändi kiersi pitkään, ja seuraava levy Promised Land ilmestyi vuonna 1994. Välivuosina bändin jäsenillä oli ollut henkilökohtaisia ongelmia, ja levystä tuli synkkä ja progressiivinen. Yllättävää kyllä, keskellä grungen valtakautta, levy nousi USAn albumilistan kolmanneksi ja on myynyt platinaa. Itselleni levy toimii todella hyvin paria kappaletta lukuun ottamatta. Paras kappale on kahdeksanminuuttinen nimikappale, jossa kitetytyy hyvin levyn teema: tämä on tunnelma-albumi. Kappaleissa ei ole kikkailuja soitannollisesti, mutta hyvin paljon efektejä (etenkin kappaleissa I Am I, Damaged, Promised Land ja Dis Con Nec Ted). Ainoat metallikappaleet ovat Damaged ja My Global Mind (muistuttaa vähän Metallica Loadia). Nimikappaleessa on juuri tuo tunnelma päällimmäisenä, pääriffi on musertavan raskas, samoin kertosäe. Ja Geoff Tate näyttää, miten eläydytään kappaleen sanoituksiin. Kappaleen lopussa toistuu hyvin pitkään sama musiikillinen teema, mutta tunnelma kantaa. Päälle tulee kylläkin baarin melua. Kappaleen liveversio YouTubessa on entistä parempi, kun Tate laulaa, näyttelee ja soittaa saksofonia (viimeistä ei yhtä aikaa).

Kaksi muuta mainittavaa kappaletta ovat Bridge ja Someone Else?. Bridge kertoo Chris DeGarmon vaikeasta isäsuhteesta, musiikki tukee hyvin sanoitusta ja voi vain ihmetellä, miten näin upea kappale oli valtavirtaa 17 sitten, kun nykyään se on jumputusta sanoituksilla, jopiden syvällisyys on luokkaa "ooh, baby aah". Someone Else? on balladi, jossa Chris DeGarmo soittaa pianoa ja Geoff Tate. Muuta ei tarvita: laulu on kappaleen pääasia. Koko bändin versiossa Taten äänellä on paljon vähemmän tilaa.

Promised Land todennäköisesti vaatii kuuntelua, mutta on hyvin upea albumi.

Seuraava levy Hear in the Now Frontier (1997) on selkeämpi, mutta edelleen paikoin hyvin nautittava teos, hyvää rockia, metallikappaleet ovat Saved, You ja Hit the Black. Valitettavasti levyllä on noin puolet keskinkertaista/mitäänsanomatonta. Mutta esimerkiksi You ja Reach rokkavaat vastuttomasti, Sign of the Times tarttuu kertakuulemalta, Some People Fly on loistava power balladi, Hit the Black ja Saved jyräävät vahvasti eteenpäin ja korkeimmalle nousee spOOL, joka on ainut levyn progemaisia elementtejä omaava kappale. Cuckoo's Nest jää vähän väliin. Loput kuusi eivät ole kummempia, tosin Get a Life toimii toisinaan ja Hero on ihan pätevä balladi. Geoff Taten ääni alkoi valitettavasti levyllä rapistua, suurin syy tähän oli tupakointi. Korkeat äänet lähtevät hyvin raspisti esimerkiksi Some People Flyssa ja Savedissa. Tribella laulumelodiat olivat jo paljon madaltuneet, eikä Tate pääse nykyään edes lähelle Operation: Mindcrimen tasoa.

Sitten Chris DeGarmo lähti.

Q2K:lla (1999) kitaraa soittaa Kelly Gray. Falling Down ja The Right Side of My Mind ovat hyviä, Liquid Sky aika mitäänsanomaton.

Tribelle (2003) Chros DeGarmo palasi, tosin ei soittanut kiertueella (Mike Stone). Levyllä on kolme hyvää kappaletta, The Art of Life on ainoa vanhempaa Queensrÿchea muistuttava kappale, Promised Landia. Open muistuttaa jonkin verran Metallican Loadia ja Desert Dance on arabialaistyylistä pomppuheviä. Yksi huonoimmista kuulemistani levyistä. Valitettavasti viimeinen Queensrÿche-levy, jolla ei ole käytetty ulkopuolisia säveltäjiä.

Operation: Mindcrime II (2006) saisi enemmän arvostusta minulta olematta jatko-osa. Ihan pätevää musiikkia mukana, kuten I'm American, The Hands, The Chase (mukana Ronnie James Dio), Murderer? ja Fear City Slide. Mutta ei toimi kokonaisuutena. Plussaa siitä, että Pamela Moorella on isompi rooli kuin ykkösosassa.

Dedicated to Chaos (2011) on limited editionina puoliksi hyvä ja puoliksi mitäänsanomaton/huono. At the Edge on paras kappale, muutama muu hyvä kappalekin löytyy, kuten LuvnU, I Take You ja The Lie, ja muutama OK, Get Started, Hot Spot Junkie, Retail Therapy ja Wot We Do (jota on haukuttu paljon). Kuitenkin hyvin epätasainen levy.

Ja kirjoitin tätä viestiä tasan kaksi tuntia.

Musiikkisyksy:

Dream Theater

A Dramatic Turn of Events ilmestyi 13.9.2011. Kuuntelin sen kerran läpi, ja pätevä levyhän se on. Se ei vaan riitä Dream Theaterin tasolla. Uusi rumpali Mike Mangini soittaa hyvin, mutta jää selvästi enemmän taustalle kuin Mike Portnoy.

Nousee yli kappaleiden sisäisesti epätasaisen Octavariumin ja kappalemateriaaliltaan epätasaisen Systematic Chaoksen. Valitettavasti yksi täytebiisi löytyy: Build Me Up, Break Me Down. Tosin löytyy myös yksi mestariteos: Breaking All Illusions.

Megadeth

TH1RT3EN julkaistaan 1.11.2011. Hankin heti, kun saapuu levykauppaan.

Levyllä on kolme vanhaa kappaletta, New World Order (Megadethin top-20 biisi), Millenium of the Blind (loistava) ja Black Swan (en ole kuullut).

Uusista kappaleista Sudden Death on todella hyvä, Public Enemy No.1. ihan hyvä ja Never Dead upea.

Anthrax

Worship Music ilmestyi 13.9.2011. En ole kuunnellut, mutta sitä on kehuttu.

Metallica

Bändi julkaisee Lou Reedin kanssa yhteistyössä tehdyn albumin Lulu päivänä, jota en muista. Eikä kiinnosta.

The View-kappale on kammottavaa rupua, kertosäe on OK, mutta hyvin kamala kappale.

nickorules kirjoitti:Musiikkisyksy:

Megadeth

TH1RT3EN julkaistaan 1.11.2011. Hankin heti, kun saapuu levykauppaan.

Levyllä on kolme vanhaa kappaletta, New World Order (Megadethin top-20 biisi), Millenium of the Blind (loistava) ja Black Swan (en ole kuullut).

Uusista kappaleista Sudden Death on todella hyvä, Public Enemy No.1. ihan hyvä ja Never Dead upea.

Tämä kyllä pitäisi hommata. Ei Megadethin paras, mutta ei huonokaan. Public Enemy No.1. on ihan sairaan hyvä!

nickorules kirjoitti:

Anthrax

Worship Music ilmestyi 13.9.2011. En ole kuunnellut, mutta sitä on kehuttu.

Tämä on kyllä hyvä levy. Varsinkin Fight'em 'Til You Can't, Judas Priest ja Crawl ovat levyn parhaimistoa.

nickorules kirjoitti:Metallica

Bändi julkaisee Lou Reedin kanssa yhteistyössä tehdyn albumin Lulu päivänä, jota en muista. Eikä kiinnosta.

The View-kappale on kammottavaa rupua, kertosäe on OK, mutta hyvin kamala kappale.

Metallica on jumala ja Lou Reedistäkin olen tykännyt. Mutta tämä on täyttä paskaa. Yritin kuunnella Lulua läpi, mutta en jumankauta pystynyt kuuntelemaan mitään biisiä loppuun!!!

The View:n kuuntelin ensimmäisenä juutuubista. Tai siis yritin kuunnella. "I am the table!" XD Ei jumalauta... Yritin kuitenkin olla toiveikas ja lähdin kuuntelemaan koko Lulua. Brandenburg Gate on täyttä paskaa, The View...no, meinasin tikahtua nauruun... Pumping Blood kaikessa irstaisuudessaan on kidutusta korville, Mistress Dread on paskaa... Iced Honey:ssa on jotain yritystä, mutta ei sitä paria minuuttia kauemmin kuuntele. Cheat On Me onkin sitten taas täyttä paskaa, arvostan kovasti (tai pidän täysin tärähtäneenä) jos joku pystyy kuuntelemaan tämän 11 minuuttisen järkäleen loppuun. Frustrationin lopetin heti alkuunsa, aivan liian kamalaa. Little Dog sopisi ehkä johonkin pornoleffan "herkkään" kohtaukseen. Sitten Dragon, joka kestää sekin yli 11 minuuttia. Valoa tunnelin päässä! Sitähän ihan kuunteli! ...mutta ei 11 minuuttia kuitenkaan. Viimeinen biisi (vihdoinkin) Junior Dad on levyn kohokohta. Mutta jumalauta 19 minuuttia! Ärsyttää, kun JD:stä olisi saanut ihan kelvollisen JOS Lou Reed olisi runolausunnan sijaan laulanut tai sitten ollut hiljaa ja jos biisi olisi lopetettu johonkin 4. minuutin kohdalle.

Kaiken kaikkiaan levy oli täyttä paskaa. Yritin, mutta en pystynyt pitämään oikein mistään. Liian utopistista minulle. Kuuntelun jälkeen iski niin paha vtutus että. Minä ei ymmärtää.